Jossain kohtuni uumenissa elää, kasvaa ja voi erinomaisesti pikkuruinen tyyppi, jolla on hillittömästi vispaavat, minimittaiset kädet. Ultraruudun kautta pääsimme eilen kurkkaamaan jo kolmesenttiseksi kasvaneen Urpon energiatasoja: tyyppi vaikutti todella kiireiseltä. Ihmiseksi kasvaminen taitaa olla kokopäivätyötä. Mutta miten kummassa kolmesenttiseen ihmistaimeen voi mahtua niin paljon liikettä ja elämää? Kädet heiluivat jatkuvasti ja kaveri jammaili minkä ehti. Eiväthän ne liikkeet vielä tietoisia ole, mutta vaikuttava näky meidän tanssiva Urpomme on. Uusi ihminen! En lakkaa ihmettelemästä, vaikka ei kai minun pitäisi enää tässä vaiheessa olla yllättynyt.
Eilinen ultra oli viimeinen käyntimme klinikalla ennen neuvolan hoiviin siirtymistä. Minua huvitti ja vähän hämmensikin, kun klinikan henkilökunta vielä läksiäisiksi pyysi meitä tuomaan vauvan näytille klinikalle sitten, kun hän vihdoin kesän korvalla on syntynyt. Lupasimme. Outo ajatus sekin: mekö muka saamme olla niitä, jotka käyvät esittelemässä vastasyntynyttä IVF-ihmettään klinikalla? Meidän lapsemme kuva niiden kaikkien vauvakuvien joukossa, jotka ovat minua niin pitkään klinikan toimiston seinillä ahdistaneet. Tämä onni on monin paikoin vielä niin ristiriitaista, mutta onnea tämä jo on, kaikkine pelkoineen ja ristiriitaisuuksineen. Saan vielä kirkkaasti kiinni siitä, miltä tuntui katsoa klinikkaonnistujien lasten kuvia tilanteessa, jossa oma lapsi ei ollut vielä edes lupaus - enkä usko, että ihan heti tuota tunnetta unohdankaan. Mutta minä haluan nähdä myös oman lapseni kuvan sillä seinällä. Haluan viedä lapseni klinikalle näytille. Nyt on meidän IVF-ihmeemme aika.
Eilisen tanssishow'n tuoman riemun kannattelemana leijailin tänään neuvolaan ja sain ilokseni todeta, etteivät ennakkoluuloni käyneet toteen. Neuvolan ihminen oli mukava, fiksu, keskustelevainen, huomaavainen. Hän ei patistanut minua seulontaverikokeisiin, vaan pelkkien ultraäänitutkimusten haluaminen oli ihan ok. Ensimmäisen veroeuroilla kustannetun ultraäänemme ajankohta selviää huomenna, ja toivon kovasti, ettei meidän tarvitsisi odottaa kolmea viikkoa pidempään. Kahdentoista täyden viikon rajapyykki siintää kahden ja puolen viikon päässä. Silloin olisi hyvä aika käydä ultrassa - juuri ennen isänpäivää.
+ lohikäärme Urpo, rv 9+4
10 kommenttia:
Tanssivalle Lohikäärmeelle paljon isoja ajatuksia <3
Ootte mielessä!
Mahtavaa! Voin vaan kuvitella miltä tuntui nähdä pikkuinen huitomassa raajojaan. :)
Minusta tuntui neuvolassa kuin kaikki olisi käyty läpi yleisen kaavan mukaan. "Alkoholia ei suositella raskausaikana, eikä tietnkään huumeita." No enpä ajatellut tämän käytetyn ajan, rahan ja tuskan jälkeen riskeerata mitään. Kerroin myös että yritystä ennen raskautta oli 4,5 vuotta. Sitten kysyttiin kuitenkin että mitä ehkäisyä käytimme ennen raskautta. Just joo!!! No tämä oli sijainen ja toivottavasti oma neuvolatätimme on vähän ajattelevampi. Puhelimessa ainakin vaikutti tosi mukavalta. Tämä sijainen ei myöskään tietänyt mitään hoidoista. Ilmeisesti eivät sitten ole niin yleisiä.
Minulla on seuraava ultra 9.11. Lääkärineuvolassa ensi keskiviikkona kuunnellaan sydänääniä. Kuulemma vähän aikaista, mutta se oli ainoa aika jonka sai sopivimpaan mahdolliseen aikaan. Toivottavasti kuuluu, etten panikoidu aivan.
<3 teidän oma ivf-ihme, ihanan eläväinen lapsi, minäkään en voi lakata ihmettelemästä kuinka niin pienet on jo niin oikeita ihmisiä...
Oi kuulostaa aivan ihanalta <3 onnea vieläkin ihan hirmuisesti <3
Annika, kuulostaa tosiaan aika kaavanmukaiselta tuo neuvolakohtaamisenne. Minulta (puolisoni tulee mukaan neuvolaan vasta sitten, kun kuunnellaan sydänääniä) ei onneksi kyselty aiemmasta ehkäisystä, ei hoidoista, ei mistään turhasta. Neuvolan ihminen vaikutti sosiaalisesti taitavalta ja taisi valita sanojaan ja puheenaiheitaan ihan juttukumppanin mukaan, eli kai hoitaja teki varsin nopeasti päätelmän, että jos lapsensaantiyrityksemme on alkanut vuonna 2008, minulla on kyllä ollut aikaa ottaa asioista selvää. En saanut edes ruokavalio-ohjeita paperilla, heh. :D Seuraava ultra on 16.11., kolmen viikon päästä. Ei löytynyt aikaa ennen isänpäivää, mutta ihan hyvin tämä isänpäivän jälkeinen keskiviikkokin sopii. :)
Ihanaa :) Muistan vielä sen niin elävästi kun niskapoimu-ultrassa näimme sen pomppivan pikkuisen, meidän vauvelin. Se oli ihan paras hetki!
Minä vein ultran jälkeen lapsettomuusklinikalle leivonnaisia, ja varmaan synnytyksen jälkeen vien jonkin konvehtirasian. On kiva muistaa empaattista klinikan väkeä jollain tavalla.
Onnea vielä sinne!
Verona, kiitos. :) Leivonnaiset ja konvehtirasia kuulostavat mukavilta; ehkä mekin viemme jotakin samantyyppistä klinikallemme sitten, jos ja kun kaikki tällä kertaa menee hyvin. Mukava muuten kuulla, että raskautesi sujuu edelleen hyvin. Minun on pakko myöntää, etten ole ollut yhtään perillä kuulumisistasi, sillä en ole pystynyt lukemaan blogiasi keväisen keskenmenoni jälkeen - raskauduimme niin samaan aikaan, ja edelleen sattuu ihan liikaa ajatella, miten pitkällä ensimmäinen raskaus nyt olisi, joten olen itsesuojelutoimenpiteenä jättänyt samaan aikaan kevättä raskautuneiden blogit lukematta. Luulen, että palaan kuitenkin blogisi pariin sitten, kun ensimmäisen raskauden menettämisen kipu vähän helpottaa tämän uuden, hienosti etenevän raskauden myötä. Pakkohan sen on helpottaa. Lämpöä sinulle!
How is it hanging eli mitä teille kuuluu?
Hups, hyvää, kiitos kysymästä. Väsynyttä myös. Koko tämän viikon on ollut tarkoitus kirjoittaa, mutten ole jaksanut - enkä jaksa vieläkään. Ehkä ensi viikolla?
Pääasia, että kaikki on hyvin! Ihanaa ja huimaa, että eka kolmanneskin meni jo. Tosin epäilemättä se meni minusta nopeammin kuin sinusta. :) Ehkä ensi viikkoa odotellessa siis!
Lähetä kommentti