Aika syntyä ja aika kuolla

Muutama päivä sitten minä istuin ajo-opettajani kanssa autokoulun autossa ja harjoittelin tyylipuhtaita risteysajolinjoja, kun opettaja yhtäkkiä sanoi jotakin satunnaista syntymästä ja kuolemasta. Täysin ilman ennakkovaroitusta taikasanat nostivat silmiini kyyneleet, jotka nielaisivat toimintakykyni, eikä minusta ollut enää mihinkään.

Hämmentynyt opettaja pysäytti auton ja kysyi varovaisesti, mistä oikein oli kyse. Minä kerroin nyyhkytykseni lomasta, ettei tunnereaktiollani ollut mitään tekemistä ajotunnin kanssa: minulla on vain ollut rankka kevät. Ajo-opettaja kuitenkin jatkoi keskustelua toteamalla, että olisi hyvä, jos kertoisin edes jotakin siitä, mikä elämässäni on tällä hetkellä raskasta, jotta hän osaisi ottaa sen huomioon opetuksessaan. Harkitsin hetken ja tulin siihen tulokseen, ettei lapsettomuudellani ja keskenmenollani ole mitään tekemistä ajo-opetuksen kanssa - mutta kerroin silti. 

Sanoin ympäripyöreästi, että olin aiemmin keväällä ollut raskaana mutten ole enää ja että asia on minulle niin vaikea, että se leimaa tällä hetkellä koko elämääni. En ehtinyt kunnolla edes alkaa katua epäsopivaa avautumistani, kun ajo-opettaja jo kaivoi lompakostaan valokuvan perheestään: mies, vaimo ja niin monta lasta, että kuva näytti lapsiperheen sijaan esittävän sukukokousta. "Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu", hän sanoi, ja liikuttui omista sanoistaan.

Hän kertoi, että reilun tusinan elävän lapsen lisäksi hänen vaimonsa oli synnyttänyt yhden täysiaikaisen lapsen kuolleena ja saanut myös useita keskenmenoja. Yhteen synnytykseen vaimo oli melkein kuollut itse. Ajo-opettaja kertoi, miten loukkaavaa oli, kun keskenmenojen ja kuolleena syntyneen lapsen syntymän jälkeen monet sanoivat ikään kuin lohduttaakseen, että "Jäihän teille vielä nuo muut lapset". Jokaista menetettyä lasta ennen ja jokaisen menetetyn lapsen jälkeen on syntynyt terveitä lapsia, mutta myös menetetyt kulkevat mukana. He ovat menetyksiä, suruja, osa elämänpolkua. "Se on vanhemman ikävää", hän sanoi ja katsoi ulos sivuikkunasta. Minä itkin ja nyökyttelin.

Olen jälkeenpäin ollut iloinen kyyneleistä, jotka tunkivat pintaan aivan väärällä hetkellä. Jotkut väärät hetket yllättävät, muuttuvat oikeiksi. Keskustelimme autokoulun autossa istuen melko pitkään, ja minulle jäi tunne, että keskustelu teki hyvää meille molemmille. Oli aivan ihmeellisen helpottavaa jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka tiesi, mistä puhuin, ja oli itse hyväksynyt omat menetyksensä osaksi elämäänsä. Ajo-opettaja totesi, että uskonnollisena miehenä hän saa lohtua siitä ajatuksesta, että on aika syntyä ja aika kuolla; elämä ei pääse pakoon kuolemaa eikä kuolema elämää. Minun maailmankatsomukselliset lähtökohtani ovat hieman toisenlaiset, mutta tästä en voi olla toista mieltä.

Minun kehoni on palannut entiseen. Ensimmäiset keskenmenon jälkeiset kuukautiseni loppuivat juuri, ja viikon päästä olemme mieheni kanssa menossa klinikalle suunnittelemaan uutta hoitoa. Minä toivon ja enteilen uutta elämää, ensi vuoden vauvaa, mutta suru ja menetys kulkevat mukana.